Perämeren kansallispuisto

Reissun valmistelu

Perämeren kansallispuisto, tuo ei oikein minkään muun puiston lähellä oleva ja vain meriteitse sulan aikaan koettava kokonaisuus. Etäisyyttä kotoamme noin 700 kilometriä, eikä meillä ole mitään venekontaktejakaan. Erittäin helppo nakki siis käydä, jos sarkastisuus sallitaan. Mutta niin vain päätimme että lähdetään kesäloman viimeisellä, sillä isoimmalla roadtripillä nimenomaan Haaparantaan käymään ja siinä samalla hoidamme Perämeren kokemuksen. Selvitysten perusteella Kemistä kulkee Jähti-alus kesäaikaan silloin tällöin joko Pensaskarin tai Selkä-Sarven saarille, muttei moisen paatin aikataulut sopineet yhtään meidän kalenteriin. Luontoon.fi -sivustolta sekä Facebook-ryhmästä törmäsin useampaan otteeseen sitten kehuttuun Pekka Ahoon, joka järjestää kyydityksiä opastuksineen Perämerelle. Vuokkopa otti ja soitti, ja hieman kalliista hinnasta (koska meitä ei ollut muita) huolimatta päätimme että tämä on once-in-a-lifetime -kokemus ja Pekan kuskaamana lähdetään, olisipa luvassa samalla kertaa sekä Pensaskari että Selkä-Sarvi.

Lähtöpäivänä saavuimme Torniossa sijaitsevaan Leton venesatamaan johon ei yön majapaikastamme kovin pitkä matka ollut, otimme eväsrepun mukaan ja jätimme auton parkkiin. Pekka odotteli siellä jo valmiina ja pienten tutustumisten jälkeen lähdimme veneellä matkaan kohti Pensaskaria. Sää suosi, ei ollut tolkuttoman kuuma mutta aurinko paistoi ja meri oli tyyni. Lähes jokaisena muuna viikon päivänä tällä viikolla keli on ollut paljon tukalampi joten tuuri kävi ja saimme viikon parhaan reissupäivän.

Pensaskari

Ensimmäinen kohde hetken veneilyn jälkeen oli Pensaskari. Täältä löytyi pieni, kartoista löytymätön polku järvelle. Meistä oli uskomatonta että tämmöisessä saaristossa on saarella järvi mutta näin se vaan oli. Matkalla ilmeisesti häiritsimme saarella asuvien lampaiden elämää jotka havahtuivat puun alta polun vierestä määkimään noin kahdeksan hengen voimin. Lisäksi saarelta löytyi paimentupa sekä muita rakennuksia, jotka olivat lähinnä museokäytössä ja kertoivat saaren kalastushistoriasta. Laituriin ei kovin montaa venettä mahtunut ja rannassa oli tulentekopaikka sekä vessa. Tarinan mukaan täällä on myös Perämeren saariston korkein kohta jonka Vuokko kävi huiputtamassa. Ei todellakaan ollut kovin korkea!

Tapasimme Pensaskarissa kaksi Metsähallituksen Paimenviikot -konseptiin hakenutta ja päässyttä lammaspaimenta, jotka olivat viettäneet Pensaskarilla aikaa jo lähes koko viikon. Paimenet tulivat mukaamme matkalle tutustumaan Selkä-Sarveen, jota eivät olleet vielä nähneet.

Selkä-Sarvi

Pensaskariin verrattuna tämähän oli oikein turistirysä. Kapea pitkulainen saari, jonka laiturissa oli kiinni jopa neljä purjevenettä. Rannassa oli tulentakopaikkaa, evästyspöytiä, vuokratupa ja taisi siinä saunakin olla vierailijoille. Lähdimme kulkemaan reilun kilometrin edestakaista kesäretkeilyreittiä, joka johtaisi meidät saaren toisessa päässä sijaitseville rakennuksille. Matkalla näimme muutaman vanhan rakennuksen, useamman perustuksen joista ei koskaan rakennusta ole muodostunut ja aurinkokellon. Ja paljon punaisia marjoja joista emme olleet varmoja mitä ne olivat. Päähän päästyämme vastassamme oli neljä kappaletta saman sortin lammaspaimenia, heidät oli vain Selkä-Sarvelle sijoitettu Pensaskarin sijaan. Paimenten keskinäinen tapaaminen ja kokemusten vaihto oli mielenkiintoista seurattavaa näin turistina! Paljastui jopa että yksi Selkä-Sarven ja yksi Pensaskarin paimen olivat itseasiassa jo tavanneet Brysselissä molempien asuen siellä samaan aikaan: Toinen oli hankkiutunut polkupyörästään eroon toisen käydessä sen hakemassa. Kyllä on maailma pieni! Pitkän juttelutuokin jälkeen lähdimme lopulta polkua takaisin satamaan, jossa evästimme ennen lähtöä. Pensaskarin paimenet nakattiin takaisin kohteeseensa paimentamaan vielä päiväksi ja meidät Leton satamaan hieman myöhemmin. Magneetti ja Perämeren kansallispuistopaita tarttuivat Pekan kaupasta mukaan.

Ajatuksia retkestä

Heti alussa kävi selväksi että Pekka ei ollut ensimmäistä kertaa Perämerellä, eikä tosiaan ollut tullut vain kyyditsemään vaan tarjoili knoppitietoja ja historiaa ihan kaikesta näkemästämme, hyvä ettei jokaisesta kivestä ja puusta ollut oma tarinansa. Ison osan olen jo väkisinkin unohtanut, mutta opastus oli sen verran priimaa että kyllä kelpasi maksaa jokainen sentti vaikka reissu hieman hintavaksi tulikin (koska meitä ei muita sille lähtenyt). Olimme molemmat vaikuttuneita ja tämä oli tosiaankin kaiken vaivan ja rahan väärti, todellinen once-in-a-lifetime -kokemus jota muistelemme vielä kiikkustuolissakin. Bonuksena näimme näitä paimenia ja intouduimme itsekin pohtimaan olisiko meistä moiseen ja kuinka kiva reissu tuollainen voisi olla, säiden ja meren armolla viikko lampaiden kanssa, nähden lähinnä metsähallituksen väkeä ja satunnaisia vierailijoita. Huhhuh, tänne kannatti todellakin lähteä!

16. magneetti sähkökaapin seinään ansaittu tästä retkestä, joista 15 kansallispuistoja.