Kotoa kohti Haarajärven pysäköintialuetta Google Mapsin ohjaamana Lahti-Asikkala suunnan kautta. Viimeisest 10-15 kilometriä oli jo melko huonokuntoista hiekkatietä ja loppupätkällä nettikin meni, mutta parkkikselle lopulta löydettiin 11.30 pintaan. Autot olivat jo täyttäneet parkkipaikan mutta reitin alkuun tien reunaan saatiin auto. Retkikengät jalkaan, kamat kantoon ja reitille. Vihreät, oletettavasti ilveksen tassuja esittävät merkit puissa neuvoivat reittiä eteenpäin.
Noin kilometri parkkipaikalta kivikkoista ja juurakkoista ylä- ja alamäkeä sekä Evajärven reunaa talsittuamme pääsimme risteykseen, josta varsinainen kierros alkoi. Päätimme kulkea reitin vastapäivään ja jättää laavut siten kierroksen loppupuolelle. Vesistöjä, niistä irtautuneita solisevia puroja, upeita kiviä ja metsää riitti matkan varrella. Kävelimme hetken harhaankin, koska reitillä pysyminen edellytti puron ylittämistä ilman lankkujen apua kun samaan aikaan Sorsajärven "väärään laitaan" vei polku. Tajusimme kuitenkin erheemme ja saimme puron ylitettyä. Tämän jälkeen nousimme ehkä koko reitin korkeimmalle kohdalle jyrkkää nousua. Nousun päälle oli rakennettu kivikasa, mutta paikan nimi ja kasan tarkoitus jäi hieman epäselväksi. Laskeuduttuamme huipulta, tulimme metsästä autotielle jonka vartta reitti jatkui jonkin matkaa.
Hiekkatieltä takaisin metsään päästessä aurinko paisteli ja saavuimme Sorsajärven rantaan, näistä maisemista tuli hetki nautiskeltua. Hieman eteenpäin ja Vaarinkorven laavu löytyi, jossa olikin eräs seurue ollut yötä. Liityimme seuraan paistamaan makkarat ja syömään ja jätimme seurueen sitten keskenään viihtymään pienen ympäristön tutkailun jälkeen. Kiersimme pääosin Sorsajärveä läheltä rantaa seuraavan pätkän, mutta kyllä sinnekin korkeuseroja ja vaikeakulkuisempaa maastoa mahtui.
Reitin varrella vastaan tullut rakennettu hieno silta kertoi, että nyt on reissun toinen pysähdys, Sorsakolun laavu vuorossa. Silta yhdisti kaksi vesistöä, Sorsajärven ja Savijärven ja se laavuineen sijaitsi muutenkin useamman reitin risteyskohdassa. Täydellinen paikka nauttia kahvit! Tälläkin laavulla meillä oli hieman seuraa, mutta sopu sijaa antaa ja laavu ei todellakaan ollut täynnä väkeä (kaksi meidän lisäksi). Kahvit juotuamme pienet poseeraukset harjun päällä ja järvien taivastelu, sitten loppupätkä: noin kilometri kierrosta ja toinen mokoma kun kävelimme takaisin autolle samaa reittiä mitä olimme tulleet.
Syksyinen Evo oli juuri sitä mitä lääkäri oli määrännyt ja sääkin suosi koska pisaraakaan ei vettä tippunut. Sitä oli kyllä satanut ja paremmat kengät olivat tarpeen. Tämä noin 6 kilometrin kokonaispyrähdys teki hyvää ja Evolle voisi hyvin kuvitella jollekin toiselle reitille tulevansa myöhemminkin!
Semmonen huomio täytyy Evosta vielä todeta, että kannattaa varata jotain muita kun netin varassa olevia karttoja suunnistukseen, netti toimi nimittäin yleisesti huonommin mitä missään, missä olen käynyt edellisen 10 vuoden aikana. Onneksi kuvasin pysäköintialueen kartat ja näiden avulla päästiin eteenpäin, ilvesmerkit myös kantoivat pariskuntaa hienosti eteenpäin.
Kohde oli ensimmäinen kuudesta (tai seitsemästä, riippuen lasketaanko usein näissä yhdeydessä mainittu Inari joukkoon) valtion retkeilyalueesta jossa olemme käyneet, muttei varmasti viimeinen. Tästä ansaittiin myös magneetti, joka oli 3. erikoiskohde ja nyt yhteensä 20. magneetti sähkökaapin seinässä kansallispuistot mukaanlukien.
